lauantai 13. helmikuuta 2016

Tunnelmaa sisältä ja ulkoa




Rakas Puutarhapäiväkirja, 
piti molempiin blogeihin kirjoittaa ihan muuta, mutta päädyin tänne fiilistelemään tunnelmaa. Sain rakkaalta mieheltäni kukka-asetelman ystävänpäivän kunniaksi ja hän todella yllätti minut.


Kukka on laimea sana siihen nähden kuinka kauniin tunnelman ne tuovat. Niissä on niin monta elementtiä ja kulmaa, väriä ja ulottuvuutta, etten väsy niitä katselemaan. Voisin tutkailla näitä vaikka mikroskoopilla.


Tunnelma on mieletön, vaikka kukan terälehdet olisivatkin jo varisseet. Esikosta onneksi tulee uutta nuppua alhaalta käsin, mutta kukan aihiokin on kaunis kukkanen. Esikko ja Helmililja majailevat omissa ruukuissaan ja vaaleanpunaiset Tulppaanit kuuluvat tyttärille, saivat hekin kukkasia osakseen isältään, isin prinsessat <3












Vaikka kimpussa oli vain yksi ruusu, tuoksu oli hurmaava!


Kukat oli istutettu mainioon siiliin, josta on varmasti iloa myös kesällä ulkona, vaikka orvokkien kera.


Ja olihan aurinkoista säätäkin fiilisteltävä! 
Kuvia otettaessa aurinko oli kaiken lisäksi pilvien takana.
Silti fiilis oli aika mieltä nostattava!

Suurenmoista ystävänpäivää teille blogiystävät!


4 kommenttia:

  1. Teillä onkin nyt ihanan kukkaisaa siellä. toinen toistaan suloisempia kukkia!
    Täälläkin oli ihanan aurinkoinen päivä pitkästä aikaa, tintitkin lauloivat pihalla ihan innoissaan.
    Sydämellistä Ystävänpäivää sinulle, Kesätuulia

    VastaaPoista
  2. Kauniit kukat ja ihana yllätys!
    Lempeää ystävänpäivää täältä kukkivien mantelipuiden alta!

    VastaaPoista
  3. Ihania kukkakuvia.
    Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Voi valtava miten ihanat kuvat!

    Oikein hyvää Ystävänpäivää Sinullekin!

    VastaaPoista