tiistai 19. toukokuuta 2015

Hommia mudassa sateella

Rakas Puutarhapäiväkirja, 


Olisin halunnut kuvata muutamat kukkivat kukat, mutta ovat niin nukkuvia sadesäällä. Piti kuvata sitten tätä työmaata. Päätettiin rakentaa hiekkalaatikko tontin alareunaan. Olen suunnitellut myös muutamaa puuta tänne alareunaan, jotta pihasta tulisi hieman Puutarhamaisempi avonaisen pihan sijaan. Mutta josko saisi ensin tämän rakennettua ja sitten miettisi istutuksia. Pyysin siskoanikin ideoimaan. Tuohon voisi laittaa Norjanangervoja tännekin reunaan, niin aidanne kääntyisi. Tänne missä seisoin kuvaa ottamassa, on varattu autokatoksen paikka, jos sellainen joskus rakennetaan/rakennutetaan...


Mudan kaivuun vastapainoksi olen järjestänyt kasvihuoneen, jossa itää salaattia ja Pelargonit ja Dahliat majailee suojassa :) Ja kuvassa olevan puutarhapalttoon sain juuri valmiiksi! Jokainen pihalla viihtyvä tarvitsee lämpimän palttoon, jonka voi heittää niskoille, kun viileys iskee. Sää kuin tuntuu vaihtuvan joka toinen tunti. Ja kun taas aurinko pilkahtaa esiin puutahapalttoon voi heittää johonkin Puutarhan reunalle roikkumaan odottamaan seuraavaa kylmää varjoa :) Siitä lisää kässäblogissa!

Alla olevan kuvan ihana sininen kukka kukkii kasvimaan portaiden vieressä :) Mikähän tämän nimi oli? Ei taida tämä kasvien nimeäminen olla vahvuuksiani.... Riittää, että kukka on kaunis ja oikeanlaiselle paikalle istutettu :)



3 kommenttia:

  1. Siellähän on hienot urakat menossa! Viimeisen kuvan kasvi taitaa olla pikkutalvio:)

    VastaaPoista
  2. Hauskalta näyttää... ethän se enää siskon neuvoja tarvitse. :) Sanomalehti tekniikka on niin mahtava!
    Kasvi on kaukasiantadyke (Veronica filiformis).

    VastaaPoista