lauantai 25. huhtikuuta 2015

Pihapiirissä

Rakas puutarhapäiväkirja, 


Tänään oli Pihapiirimessut Lahdessa ja olipas mukava reissu äidin ja isän, tädin ja Ellini kanssa. Voitin Messuliput Versoja Vaahteramäeltä-blogista, kiitos siis Rissulle! Oli rentouttavaa tavata samanhenkisiä ihmisiä ja jutustella kuka kohdalle sattuikaan kanssa. 

Yllä oleva kuva on ihanalta Vääksyn viherkukan osastolta. Tarjolla oli kukkien lisäksi ihania puutarhan oheistuotteita ja puutarhasisustusta. Lasiset ilmapallot kruunasivat ihanan valkoisen huvimajan!


Kanala-haave sai puhtia Metsolan piha ja puu-osastolta, jossa oli koirankopiksi tarkoitettu mukava koti. Se sopisi todella hyvin vaikka kolmen kanan kodiksi! Saapa tässä pieni pää mietittävää :)


Ja lasten leikkipaikan vieressä Kotiniemen siirtolapuutarhan kojussa oli hauska arvonta. Piti arvata kuinka paljon lankaa on kulunut polkupyörän virkkaukseen. Tottakai osallistuin arvontaan! Arvonnan oli järjestänyt Vihertalo Varpula, joka sijaitsee ihan Lahden keskustassa.

Ihana pyörä!!!!


Tottakai hyvän mielen lisäksi mukaan tarttui myös kannettavaa:
Kaksi ruusumaista Pelargoniaa
Kaksi Punaparsaherneen tainta
Neljä eri väristä Iiristä
Viisi Liljan sipulia
Laventeli ja Stevia
Ja alla oleva aivan ihana Cream-merkkinen takki  


Parasta messuilla oli ihana mieltä piristävä tunnelma ja ihanan runsas kasvivalikoima. Oli ihana vain tutustua ja tuoksutella kukkia ja miettiä mitä kaikkea sitä voisikaan pihalle hankkia. Ihana idea oli mm. pergolaan ketjuilla keinuksi ripustettu lava! Huomaan pysähtyväni aina samankaltaisille kukkahyllyille: Iirikset, Neilikat, Pelargoniat, ruusut, kivikasvit, Liljat ja Rikot ovat lemppareita joka paikassa :) Ja kaikki rönsyilevä ja runsas on mielestäni kaunista. Menkää ihmeessä huomenna messuille, jos asutte täällä Lahden suunnalla! Ja kahteen haasteeseen on aikomus vastata, kun tulee aikaa istua ajatellen tässä koneella. Omassa Pihapiirissä on touhuttu vaikka mitä, mutta niitäkin aion kuvata ensi viikolla! Tekeillä mm. perunamaa :)

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hommia, mutta leppoisia päiviä

Rakas Puutarhapäiväkirja,


Tässä kännykkäkuvia viime viikon hommista. Olen siirtänyt kukkapenkin, kompostin, pyykkitelineen ja puutelineen paikkaa. Siskoni ehkä jo ihmettelee, kun siirrän koko ajan jotakin, mutta nyt luulen että piha alkaa saavuttaa muotojaan. Nyt ovat perennat kahdessa paikassa, ja huoltotoimenpiteet yhdessä paikassa. Ja yllä olevan keinun jalankin sain naulattua (tosi hienosti...) kiinni lautaan, jottei vauhdit kaada koko keinua... Ja siskoni kirjoitti leppoisasta päivästä pihalla ja kuinka paljon hän olikaan tehnyt siellä hommia! Mietin että niinpä, toisen lepopäivä on toisen kauhu. Toinen nauttii tekemisestä ja aikaansaamisesta ja toinen jostain muusta. Huomaan myös itse nauttivani ja lepääväni näissä pihahommissa. Ei ole parempaa tapaa selvittää stressiä kuin kantaa kiviä, halkoa puita tai nyppiä kukkapenkkejä :)


Ja rakas puutarhapäiväkirja, rakastan nikkaroimista. En vain ole kovin hyvä siinä. Vasarointi ei aina onnistu naulan kohdalle, mutta valmista tulee jossain vaiheessa :)


Ja tämä ihanainen multien sankari löytyi, kun lasten kanssa salaojitimmepuutelineen ja kompostin takana Syreeniaidan (tai tulevan sellaisen) taustaa. Nyt luulisin levan kaikki pahimmat mutavyöryt ja "vesihanat" tukittu... Mutta näin paljon siellä virtasi vettä:





Ja tässä uusi puutelineen paikka. Puutelineen rakennus vaihe yksi: seinät paikallaan.


Vaihe kaksi: Puiden roudaus pihan puolelta toiselle. Ja tämä toinen tontin kulma putsataan ja metsä näkyy kauniisti pihalle. Myös kasvimaata suunniteilla tänne...

Puutelineen kolmas vaihe toteutuu ehkä joskus....




 Ja nämä ihanuudet piristävät mutahommia :) Tänään vuorossa kevätlannoite pihamaalle.


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Toisiamme tukekaamme

Rakas Puutarhapäiväkirjani, 


Olen kylvänyt taimeni aivan liian aikaisin, ja nyt ne kaipaisivat jo kunnon tuet ja ulos. Ulkona on vaan vielä pakkasta, onhan vasta huhtikuun alku.... Pitäisiköhän kylvää vielä yhdet kurkut....

Ongelmaksi on muodostunut heikkojen versojen hengissä pitäminen. Nyt Kurkun ja Kesäkurpitsan taimet ovat isommissa tukevissa ruukuissa, mutta osa kuihtunut ja osa katkennut. Nyt siis tukipohdintaa, josko kunnon kasvituilla saisin taimet pidettyä hengissä ulkoiluun saakka.


Ylimmässä kuvassa oli vispilä tukena, joka toimii yllättävän hyvin. Tämä kanaverkko taitaa olla suosikkini, sillä allaolevat keppisidokset ovat hieman huteria. 



Onko sinulla päiväkirjani lukija kokemuksia hyvistä kasvituista? Kierrätysmateriaalit ovat suosikkini! Sain siskoltani syntymäpäivälahjaksi Kierrätyspuutarha- kirjan ja siinä oli esim. sängynjousia käytetty tukena. Mutta mistähän sellaisia saisin... hmmm... Kertokaahan lukijat ideoita, jos teillä kokemusta tai visioita uusiin tukiin!


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Se kasvaa sittenkin!


Rakas Puutarhapäiväkirja, 


Se kasvaa sittenkin ylöspäin!!!!! Otin koko turveistutuspaakun pois Kurkuntaimen "päästä" ja hienosti oli kurkku kasvattanut myös päätään :) Eli saapa nähdä onko tämä sittenkin paras taimeni, koska toiset näyttävät hieman nälkiintyneiltä.... Yritin äsken istuttaa niitä jo isompaan ruukkuun, mutta saapa nähdä menikö pari tainta poikki ja pari kuivahtanut kuoliaaksi kuin käärmeennahka luotuna. Eli voi voi tätä yritteliäisyyttä!!!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Erilainen

Rakas Puutarhapäiväkirjani, 


Tämä kurkuntaimi on päättänyt olla erilainen ja kasvaa alaspäin!?! Olenko kylvänyt siemenet liian syvälle vai mitä, mutta kasvipaakku oli ponnahtanut paikaltaan pois.... Ehkä sillä oli jo kiire ulos tai se haluaa mahdollisimman tukevat juuret... Mutta juuri tästä syystä luonto on jännittävin asia maailmassa: Se yllättää joka päivä!